TICO TICOSSA
MUKANA




Rantasipi Aulanko


Citymarket


Hämeenlinna


Kerho-ravintola


4event


Fun Light


Palmolive


Unique Art

Säde Sonck


Säde Sonck on TicoTico - Marathonin liikkeelle paneva voima. Hänen arkensa on rytmittynyt salsan ja muiden Karibian saarten tanssien tahtiin 2000-luvun alkupuoliskolta lähtien. Hän kiersi Ranskassa asuessaan aktiivisesti eri kouluissa ja klubeilla imien itseensä vaikutteita ja oppia lukuisten opettajien johdolla. Kipinä luoda intohimoisesta sydämen harrastuksesta ammatti on kasvanut siitä saakka. Tanssi, koreografioiden luominen ja esiintyminen on kuulunut Säden elämään jo lapsuudesta saakka monimuotoisesti, joten ei ollut mikään yllätys, että Karibian saarten tanssit veivät mukanaan.

Palattuaan juurilleen Suomeen Säde on toiminut opettajana sekä organisaattorina eri tanssikouluissa ja kuntoklubeilla sekä ollut mukana järjestämässä kansainvälisiä tanssileirejä ja -festivaaleja ympäri Eurooppaa. Tanssi on vienyt Euroopan kautta aina Thaimaaseen, San Fransiscoon ja Guadeloupeen saakka. Reggaeton on täydellistä vastapainoa varsinaiselle leipätyölle tatuointiartistina.

Opettajana Säde on dynaaminen ja hassun mukaansatempaava. Iloisuus ja hyvä fiilis tarttuvat eivätkä vauhdikkaat tunnit jätä ketään kylmäksi. Säde on monipuolinen ja luova tanssija, joka ammentaa eri tyyleistä vaikutteita rohkeasti eikä jää polkemaan paikoilleen ahtaisiin kaavoihin.

Erikoisosaaminen tanssissa: Reggaeton, Ragga Dancehall, Karibian saarten tanssit; uutuutena Kuduro, Ladies style Salsa, Kuubalainen sekä LA-style Salsa, Merengue, Bachata

<< Takaisin